|
Kuva: Piela Salonen
"Den Toten zur Ehr, den Lebenden zur Mahnung"
"Kuolleiden kunniaksi, eläville varoitukseksi" |
|
Kuva: Piela Salonen |
LISÄÄ DACHAUN KUVIA ERILLISESSÄ KANSIOSSA BLOGIN ALUSSA OIKEALLA
Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneet vaativat Saksaa kunnostamaan keskitysleirit muistomerkeiksi ja museoiksi, joissa sisäänpääsymaksua ei koskaan perittäisi. Näin varmistettaisiin, että jälkipolvet eivät koskaan unohtaisi niitä kauheuksia, joita leireillä tapahtui.
Räntäsateessa n. 10 hengen porukka siirtyi hotellilta ensin metrolla ja sitten paikallisbussilla muistomerkiksi jätetylle Dachaun keskitysleirille, joka sijaitsee vajaa 30 kilometriä Münchenistä. Ilma tuntui olevan kohteen vakavuuteen ja epäinhimillisyyteen verrattuna sopiva. Räntää tuli siis taivaan täydeltä ja maa oli valkea. Onneksi saimme hotellilta sateenvarjot lainaksi. Valurautaisessa portissa lukee ”Arbeit macht frei”, mutta meidän mielestä siinä tulisi lukea ”Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää”. Leirin ollessa toiminnassa portista sisään astuja menetti paitsi vapautensa ja omaisuutensa, myös ihmisarvonsa.
Dachau oli ensimmäinen, vuonna 1933 perustettu, natsien keskitysleiri, ja se toimi mallina ja koekenttänä kaikille muille keskitysleireille. Yli 200 000 ihmistä joutui vuosien aikana Dachaun leiriin, joista paikalla olleen kartan mukaan viisi ihmistä tuli Suomesta. Vuodesta 1941 lähtien Dachau oli tuhoamisleiri, jossa tiedetään tapetun ainakin 30 000 vankia.
Räntäsateessa ja varsin vaitonaisina aamupäivän harvat vierailijat vaelsivat hitaasti paikasta toiseen. Alue on laaja, satoja metrejä kattiinsa, ja kaksinkertaisen sähköistetyn piikkilanka-aidan lisäksi vartioinnista aikanaan huolehtivat seitsemän vartiotornia, vallihauta ja koirat. Aamuisin ja iltaisin kaikki vangit joutuivat seisomaan asennossa avoimella valtavalla kentällä tunnin vain pyjamantapaiset asut yllään. Muuta vaatetusta heille ei annettu koko aikana, ei kesällä eikä talvella, ei päivällä eikä yöllä. Talvella ulkotöissä lämpötila saattoi laskea -20:een asteeseen.
Ensin tutustuimme leirin museoon, jossa kävijälle avautuu tekstin ja valokuvien avulla koko vajaa 75 vuotta sitten tapahtunut äärimmäinen, systemaattinen julmuus. Natsien juutalaisia kohtaan harjoittama tuhoamispolitiikka on ihmiskunnan historian suurin joukkomurha. Auditoriossa katsoimme n. 15 minuutin mittaisen filmin leirin historiasta. Tuntui uskomattomalta, etteivät leiriaidan takana asuneet tavalliset saksalaiset tienneet mitään leirillä harjoitetuista julmuuksista. Museon ja filmin jälkeen vierailimme yhdessä kymmenistä vankiparakeista, joista vain kaksi on entisöity. Leirikentällä seisovat betonikivijalat kertovat vastaavia parakkeja olleen aikanaan 30 kappaletta. Epäinhimillisiä parakkioloja kuvaa se, että viisi aikuista ihmistä nukkui nykyisen parisängyn kokoisessa laverissa tai laatikossa.
Krematoriot ja kaasukammio olivat seuraava kohde. Syystä jota ei tiedetä, Dachaun kaasukammiota käytettiin vain muutamia yksittäisiä kertoja tappamiseen. Kaasukammion oven yläpuolella on harhaanjohtava teksti ”Brausebad”, suihku. Ainoa huoneessa ollut suihku tuli kuitenkin seinissä olleista ritilöistä, joista ”Zyklon B” kaasu suihkusi tappaen koko huoneellisen ihmisiä 15 minuutissa. Krematoriot polttivat ruumiita yötä päivää, mutta eivät silti kyenneet riittävään kapasiteettiin. Leiriolot, raskas työ ja taudit tappoivat armotta. Lisäksi leirillä harjoitettiin Natsien johdolla lääketieteellisiä ja muita lähes järjettömiltä tuntuvia kokeita, joissa vankeja käytettiin surutta koekaniineina.
Leiriin tutustumisen jälkeen joimme kahvit muistoalueen ”respassa”. Jotkut söivät kuumaa keittoa, koska kiertely ulkona räntäsateessa oli kylmettänyt monet. Takaisin Müncheniin palasimme kahdessa ryhmässä, ja kaupungissa porukka hajaantui eri puolille joulumarkkinoiden humuun, jotkut jaksoivat jopa jatkaa iltapäivän filmistudio-retkelle.
LISÄÄ DACHAUN KUVIA ERILLISESSÄ KANSIOSSA BLOGIN ALUSSA OIKEALLA