Lauantai-iltapäivällä osa ryhmästä (6 innokasta) tutustui Bavaria Filmstadtiin. Jos mielessä oli ollut hollywoodimainen glamour, vauhti ja vaaralliset tehtävät, niin viimestään kävellessämme kohti lipunmyyntiä myöhäissyksyisessä vesi/räntäsateessa
oli aika arvioida tutustumiskohdetta uudelleen. Ensi silmäyksellä ulkoisesti alue muistutti tehdasaluetta metallihalleineen ja pihalla lojuvine epämääräisine ”rojuineen”.
Kohmeista oppaan odottelua hyvässä seurassa! (Kuva: Anne Kerko) |
oli aika arvioida tutustumiskohdetta uudelleen. Ensi silmäyksellä ulkoisesti alue muistutti tehdasaluetta metallihalleineen ja pihalla lojuvine epämääräisine ”rojuineen”.
Noin tunnin kestävällä kierroksella pääsimme tutustumaan näissä metallihalleissa oleviin tekniikka- ja lavasteratkaisuihin, joilla luodaan elokuvaan elämyksiä ja illuusioita. Näimme, miten Falkor (elokuvalohikäärme) – elokuvassa käytettiin sinistä väriä/valoa, jolla saatiin kuvasta poistettua henkilöitä. Näimme työhuoneen, jota poliisisarjassa Kettu käytetään. Tässä tapauksessa kulissi oli yhtä yksinkertainen kuin TV-sarjassa esiintyväkin. Ulkoalueella opas tutustutti meidät yhteen saksalaisen elokuvan aikansa merkittävimpiin kuuluneeseen elokuvaan Das Boot kävelyttämällä pienen, ahtaan sukellusveneen läpi. Lemmenviemää – sarjan lavasteissa luotiin demotilanne, jossa toinen henkilö esiintyi nauhalta ja toinen oli paikalla lavasteissa, hotellin respassa.
Kuva: Anne Pajunen |
Kun nämä kaksi tilannetta yhdistettiin, niin monitorista saimme seurata yhtä yhtenäistä kohtausta.
Ulkoisista puitteista huolimatta kierros oli mielenkiintoinen. Oman osansa opastukseen toivat ”pienet juorut ja sattumat” kuvauksien aikana.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen