Donnerstag, 15. Dezember 2011

Sunnuntai 11.12.2011 Jumalanpalvelusta ja kotiinlähtöä:)

Viimeisen päivämme sää oli pilvinen, mutta ei onneksi satanut! Aamiaisen jälkeen pakattiin tavarat, luovutettiin ja maksettiin huoneet. Porukka hajaantui ja lähti pareittain tai ryhmissä käymään vielä paikoissa, jotka kiinnostivat itseä eniten. Osa meistä lähti kapuamaan Alter Peterin kirkon torniin, 299 rappusta. Kyllä oli mahtavat maisemat, hyvällä ilmalla näkyy kuulemma Alpitkin. Porukalla käytiin katolisessa Theatinerkirchessä kuuntelemassa jumalanpalvelusta. Toivoimme kuulevamme kaunista joulumusiikkia, mutta todennäköisesti heillä ei ole tapana musisoida jumalanpalveluksessaan.

Theatinerkirche (Kuvat: Timo Liukkonen)
Joulumarkkinoille vielä käytiin viimeisiä ostoksia tekemässä .
Hotellille palasimme iltapäivällä, josta meidät haettiin bussilla lentokentälle. Kotiinlähtö oli lähellä.
Lentoasemalla kiertelimme pari tuntia, syötiin ja shoppailtiin. Lensimme Kööpenhaminan kautta Helsinkiin, jossa Vainion bussi oli meitä odottamassa. Viimeinen etappi oli edessä. Salossa oltiin maanantaipäivän puolella. Matka oli loppu, muistot vain on jäljellä. Todella mukava matka ja kaikin puolin onnistunut. Saamme siitä kiittää ihanaa opeamme ja kaikkia mukana olleita. Uusia ystävyyssuhteita solmittiin ja entisiä siteitä lujitettiin. Alkeiskurssi sujui ongelmitta ja nyt vain odotetaan jatkokurssia!
Kuva: Timo Liukkonen


 

Keine Kommentare:

Kommentar veröffentlichen